perjantai 21. maaliskuuta 2014

Perjantai vapaa

Tänään oli aika ihana päivä, sai vaan olla ja levätä, mä rakastan sellasia päiviä. <3
Aamupäivällä heräsin siihen kun Villem tuli yhtäkkiä mun viereen peiton alle, oli aika ihanaa herätä oman rakkaan syleilyyn. <3 :) Pisteenä i:n päälle sain vielä kaikenlisäksi aamiaisen sänkyyn, on ihanaa kun on joku joka välittää ja huolehtii sinusta, ihan parasta.

Ulkona oli tänään aivan ihana aurinkoinen sää, joten päätettiin Lunan kanssa lähteä ulos lumeen leikkimään. Sitten löytyi pihan lasten rakentaman lumihevosen ja pakkohan sen selkään oli sitten päästä vähän kokeilemaan. Jossain vaiheessa oli pakko lähteä takas sisälle kun mun farkut oli ihan märät polvista ja pyllystä, alkoi olemaan vähän viileää, mutta Lunalla oli niin kivaa ettei se tälläkään kertaan olisi millään halunnut enää lähteä kotiin ollenkaan.. kunnon lumihirmu! :D

















Eiks ookki hieno tää mun uus kattovalaisin ikeasta, niin ihana!
Näyttää ihan kuolleen voikukan siltä pumpuli pallolta.. tai meduusalta!? :D
Siitä lähtee niin ihanan romanttinen valaistus, juuri sopivasti valoa.
Siinä on energiasäästö "lamput" ja kestää noin 100 kertaa pidempään kuin tavallinen hehkulamppu.
Prety cool or what. :)



Illalla mentiin Villemin kanssa Garolle herkuttelemaan muutaman leffan pariin. Ostettiin meidän lähikaupasta (M market) sipsiä, jäätelöä ja dallaspullia. Pullia pellille laittaessa Villem huomatti että ne näyttävät jotenkin oudoilta.. jonkin ajan kuluttua hän vilkaisi uuniin ja sanoi että ne näyttävät tosiaankin oudoilta. Siinä vaiheessa etsittiin pakkaus ja tarkistettiin parasta ennen päiväys.
Tadda daaaa… 23.10.2013!!!!!
Onneksi tarkistettiin koska olis voinu olla maha aika kipeenä tuon jälkeen, YÖK!
Viedään huomenna pullat pakkauksineen takaisin ja vaaditaan jotain hyvitystä ja ainakin rahat(6€) takaisin jos ei muuta saada!

Onneksi meillä oli kuitenkin sipsit ja jäätelö ja ne meni sitten aika nopeasti kaupaksi!
Ei millään tavalla terveellistä herkkua, mutta välillä saa vähän herkutella myös.. ;)



Huomenna jälleen uusi päivä töissä, mitäköhän kaikkea kivaa sinne on tänään taas ehtinyt saapua!?
Mulla on jo muutenkin aivan järkyttävä kasa vaatteita varauksessa.. haha.
Nyt mun olis melkeimpä pakko siivota vaatekaappi ja heittää turhat pois.. teen sen sunnuntaina..lupaan.. 
(niin varmaan..)


Hyvää yötä ja
ihanaa lauantaita kaikille!
Muah. <3




10 kommenttia:

  1. ootpa kaunis ilman meikkiä !

    VastaaPoista
  2. Mikset oo lauran kans väleissä?

    VastaaPoista
  3. Olis kiva kuulla susta pitkästä aikaa, sulla on tosi kiva blogi! :)

    VastaaPoista
  4. tylsää ku et bloggaaa... ja mikä sul ja laural oikeen on? väittää ettet oo tosi ystävä?

    VastaaPoista
  5. Ihan hölmöä, kun et kirjota enään mitään.. :( ootko lopettanut bloggaamisen? Rakastin sun positiivista asennetta :)

    VastaaPoista
  6. Tylsä blogi, kiva ku loppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on tylsä ei tarvi lukea ;) eikä se loppunut, pienellä paussilla vaan.

      Poista
  7. Sulla on ihana blogi, toivottavasti jatkat kirjottamista .)

    VastaaPoista
  8. Hei! Ihastuin blogiisi ja toivon että jatkat kirjoittamista sekö kuvien ottamista tänne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :) <3

Hae tästä blogista