sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013

Keskikesä.. aurinko, kokko, meri ja ruoka, ei olis paremmin meidän juhannus voinu mennä. Päästiin nauttimaan merellisistä maisemista Kirkkonummen suunnalla. Siskoni ja hänen miehensä ystäväperhe asuvat siellä aika hulppeassa merenranta kodissaan. En ollut tehnyt minkäänlaisia suunnitelmia juhannuksen varalle, mutta tiesin että haluan kuitenkin "juhlia" sitä perheen parissa.
Kun Angelika ja Mika pyysivät minua ja Villemiä liittymään heidän mukaansa, olimme enemmän kuin iloisia :)

Perjantai ilta alkoi juhlallisella juhannus aterialla. Pihalle oli katettu pitkä valkoinen pöytä upeine kattauksineen. Taustalla soi tunnelmallinen kesäinen musiikki, ihmiset rupattelivat ja nauroivat, kaikilla näytti olevan hauskaa. Vieraita oli kaikenkaikkiaan noin 30 ihmistä, naisia, miehiä, lapsia ja koiria! :D
Illan pimeytyessä sai kokko juhlallisesti tulen alle ja niin alkoi juhannus tanhut! :D
Ilta jatkui aamunpikkutunneille saakka kun musiikki raikasi ja ihmiset tanssivat ja joivat, nauttivat keskikesän lämmöstä ja kauneudesta, kaikki oli täydellistä!
































Lauantai aamu alkoi aamiaisella ja uinnilla. Vaikka ulkona satoi ja merivesi tuntui aluksi tosi kylmältä me pulahdettiin Anskun kanssa veteen. Kelluimme veden pinnalla korvat veden alla kuunnellen sateen ropinaa vettä vasten, oli aika mieletön fiilis!
Jossain vaiheessa kaikki pilvet vaan katos ja aurinko alkoi möllöttää tuhatta ja sataa.
Laiturilla oli noin 27°C ! B)










Iltapäivällä me hypättiin takas autoon ja ajettiin mustikselle, Laitila Ranchille :D
Grillattiin pihvejä ja purilaisia, oli aivan taivaallista, sai vaan olla ja ottaa rennosti <3







Oli aivan mahtava ja ihana juhannus niinkuin kuvista voi päätellä :)
Millainen juhannus teillä oli, kertokaapas? Millaisissa maisemissa ja merkeissä teidän juhannus meni? :)


Tällä hetkellä ollaan Tallinnassa Garon, Tompan ja Villemin kanssa, huomen aamulla lähdetään ajamaan kohti Pärnua JEEE! <3
Herättiin tänään aamulla 5:20 joten päivä on ollut aika pitkä.. :D
Muut otti tossa pienet päikkärit kun mä päivittelin blogia, nyt ollaan valmiita pieneen Tallinna kierrokseen. Ensin Rocca El Mare ostoskeskukseen ja sen jälkeen vanhaan kaupunkiin terdelle ja syömään :)

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Seuraavan kerran postailua Pärnusta!
xo <3




Arctic Monkeys - Mardy Bum

ihana fiilis biisi!



6 kommenttia:

  1. Oma juhannus meni rauhassa koiran ja kavereiden kanssa hengaillessa :) Ja laatuaikaa pikkuveljen kanssa!

    Tiedätkö muuten, että muistutat ihan tosi paljon uimari Emilia Pikkaraista. Tuli mieleeni kun blogia lueskelin.

    Emmi L.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa mukavan rennolta :) Aina ei jaksa rellestää ja mekastaa :D

      Haha kävin katsomassa googlesta sen kuvat, täytyy kyl myöntää että muutamassa kuvassa oli samaa näköä :D

      Poista
  2. Sä ja Villem ootte söpöjä yhdessä :) ja ihanan piristävä blogi!

    VastaaPoista
  3. Oot kyllä suomen yks ihanimmista bloggaajista! Näitä pitkiä ja yksityiskohtaisia + kuvarikkaita postauksia on niin superia lukea. Kiitos kun bloggaat! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Ihanaa kuulla noin positiivista palautetta, päivän piristys ehdottomasti! :) <3
      Olen vähän luonteeltani sellainen selittelijä että lyhyempikin juttu kuulostaa pitkältä ja se nähtävästi näkyy myös täällä blogin puolella :D Yritän aina ottaa paljon kuvia että lukijat pääsisivät mahdollisimman hyvin postaukseen mukaan :)

      Kiitos ihanasta kommentista ja kiva omistaa noin ihania lukijoita! <3 puss

      Poista

Kiitos kommentistasi! :) <3

Hae tästä blogista