sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Musiikin voima

Listaan nyt kymmenen biisiä jotka ovat nousseet lemppareiksi aikojen saatossa ja myös muutama uusi tulokas  (:

Vaikka elämääni mahtuu paljon erilaista musiikkia, palaan silti aina näihin samoihin biiseihin. Se on kumma miten tietyt asiat tuovat lohtua <3 Miten yksi kappale voi kätkeä sisälleen niin paljon muistoja ja tunteita. Kun tietty kappale lähtee soimaan voi uppoutua täysin siihen tiettyyn hetkeen mikä silloin teki siitä kappaleesta muistamisen arvoisen. Ehkäpä joku vanha rakkaus joka silloin riipi ja sulatti sydämen? Ne hymyt ja katseet.. Kuinka täydellistä on matkustaa ajassa taaksepäin vain musiikin voimalla.

Itselleni musiikki on ollut lapsuudesta asti hyvin tärkeä. Muistan kun ala-aste ikäisenä pyöräilin koulun jälkeen kirjastoon lainaamaan cd-levyjä kotiin. Sitten istuin huoneessani kuuntelemassa musiikkia samalla piirtäen tai maalaten. Yhtenä jouluna sain lahjaksi rummut ja voi sitä onnen päivää!! Siinä meni perherauha joksikin aikaa kun Krisu paukutteli rumpuja omassa huoneessaan. Onneksi me asuttiin siihen aikaan omakotitalossa joten en ainakaan naapureita häirinnyt sillä kauhealla paukkeella.. :D

Kerran eräänä talvi aamuna olin sairas ja jouduin jäämään kotiin koulusta. Kuuntelin klassista musiikkia ja sain loistavan idean! Halusin maalata huoneeni seinälle koko seinän kokoisen yksisarvisen. Meillä oli aina kotona maalia koska AINA oli jossain joku pieni projekti kesken. Sain äitiltä purkillisen valkoista, lilaa ja sinistä seinämaalia. (lila ja sininen maali meiltä löytyi siksi koska minun huoneeni oli sininen ja Garolinen lila.)
Aloitin urakan ensin piirtämällä hevosen lyijykynällä seinään jonka jälkeen maalasin sen siihen viivoja pitkin. Yksisarvinen sai myös itselleen upeat suuret siivet joten se oli sitten kai Pegasos yksisarvinen <3 Myöhemmin kun olin vanhempi hevonen maalattiin yli ja silloinen poikaystävä joka olis myös ensi rakkauteni, maalasi siihen tagin missä luki kriss.. ja se oli silloin siihen aikaan erittäin makee.. ;D

Sain aina musiikin voimasta paljon ideoita ja juurikin sitä voimaa, olla oma itseni ja jaksamista käydä koulussa.(minulle se ei ollut kovin helppoa kun kiusattiin melkein 9 vuotta). Musiikki vei ja vie edelleen ajatukset kauas, jonnekki missä on rauhallista ja kaunista. Se antaa mielikuvitukselle siivet ja nostattaa mielialaa. Iloisena iloinen musiikki saa meidät yhä enemmän iloisemmaksi ja innostuneemmaksi ja surullisena se auttaa meitä käsittelemään asioita ja purkamaan mieltä. Itselleni melodinen musiikki on parasta, koska siinä jokaisen soittimen voi erottaa ja nauttia sen kauniista äänestä. Toinen tärkeä piirre on sanat, tarina joka vie kuuntelian kappaleen sisälle.



Agnes Obel - Close Watch




Agnes Obel - Katie Cruel




Shontelle - impossible




One Direction - More than this



Demi Lovato - Skyscraper




Sade - By your side




Maria Mena - Miss you love




Michael Buble - Home



Melody Gardot - Your heart is as black as Night




Edit Piaf - Non, je ne regrette rien


Meinaa meilkein kaikki olla vähän "surullisempaa" musiikkia, mutta sellainen uppoaa muhun vähän paremmin :D
Mutta tässä siis 10 biisiä jotka ovat soitossa melkeimpä jatkuvalla syötöllä, ja tietenkin eri musiikki sopii eri tilanteisiin. Esim Edit Piaf soi silloin kun teen ruokaa, en tiedä miksi mutta se vaan saa mun sisäisen huippu kokin heräämään. Ja Sade taas soi silloin kun pötkötän sängyllä silmät kiinni ja nautin tuoksukynttilän suloisista tuoksuista ja mielikuvituksen jännittävistä matkoista <3

Toivottavasti joku näistä iskee myös teihin?

Nyt leffan pariin ja sen jälkeen unten maille!
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!! <3


xo



2 kommenttia:

  1. Voi Krisu oot niin ihana ja sulonen :) you are my girl crush

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha voi kiitos ihana! :) Päivän piristys kommentti <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :) <3

Hae tästä blogista