keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ripsiä,kissoja,pitsaa ja kakkua!

Nyt on paljon asiaa yhdessä postauksessa, koska en jaksanut tehdä ripsille omaa erikseen.
Elikkäs eilen otin ensimmäistä kertaa ikinä ripsienpidennykset. Halusin kokeilla miltä ne näyttää ja tuntuu, ja onhan nää nyt tosi kivat! Todella helppo aamuisin vaan sutaista vähän meikkivoidetta ja poskipunaa, ja sitten vaan ovesta ulos :) En mitään niin paljon meikkaamisessa inhoa kun ripsivärin laittamista.. Argh! Ripseni laittoi siskoni kaveri Janetta <3 Ja hyvin laittoikin! Sinne siis jatkossakin :)




Oikeassa silmässä yksi ripsi sojottaa alaspäin koska se vahingossa liimaantui omaan ripseeni väärinpäin,
otin sen pinseteillä pois :) Muuten aivan loistavat ja ihanan pitkät! <3
Kiitos Janetta! :) 




Jaaaa sitten seuraavaan aiheeseen, eli tähän päivään josta ei toimintaa puuttunut! :D
Aamupäivän siivosin ja puunasin kotia pääsiäis kuntoon. Tämä siivous oli tarkoitus tehdä jo muutama päivä sitten mutta en sitten ehtinytkään..(jaksanut) :D Ajattelimme järjestää ystävillemme meillä pääsiäisjuhlan, johon kuuluu hyvää ruokaa, viiniä, kynttilöitä, seurapelejä ja musiikkia. Sen vuoksi olen siivonnut koko kämpän tarkoin ottein ;D Tietysti mun tarvii vielä imuroida sitten uudestaan kun on noi kisut, mutta eipä se haittaa kun ne on vaan niin ihania! Nytkin ne nukkuu melkein sylikkäin tuossa sohvalla..Aawww. Ihanaa että ne on jo niin veljeksiä, eikä menny edes ku alle viikko! :)


Iltapäivällä ystäväni Joni tuli meille ja lähdettiin pizzalle! Mulla on nyt menossa joku pizza rakkaus vaihe ihan selvästi :D Otin Julia pizzan, TAAS! Mutta se on vaan niin hyvää :P Kinkkua,ananasta,aurajuustoa.. (kurl..kuola valuuu...) Oon pian semmonen pallo vaan jos jatkan tota pizzan syömistä :D 
Ei oo helppoo asua pitserian vieressä. Joni otti JÄTTIPITSAN missä oli kebabia,sipulia,aurajuustoa ja jotain..en muista :D Näytti hyvältä sekin! Mulla jäi puolikas syömättä ja otin sen mukaan, tällä kertaa sitä ei varastettu kun pidin siitä tiukasti kiinni kotiin saakka!


Kotona laitettiin sitten kissoille valjaat niskaan ja lähdettiin viemään niitä kävelylle meidän talon takana olevaan puistoon. Jonilla oli hauska hissimatka alas kun molemmat kissat halus matkustaa sen "päällä" :D
Ulkona me naurettiin ihan sikana kun Joni näytti niin hauskalta taluttaessaan Pepiä, kissa kuiskaaja!
Pepiä vähän pelotti ja se tärisi hieman mutta uskalsi silti tutkia ja nuuhkia paikkoja. Napoleon vanhana konkarina kiipeili hieman puissa ja kaiveli kuoppia hiekkaan. Välillä Pepi seurasi Napsun jäljissä kun ei uskaltanut olla yksin. Sitten tuli kylmä ja Napsu ilmoitti muutamalla naukaisulla että on kotiin lähdön aika. 

Hissimatkalla ylös sain sitten minä vaihteeksi olla kissojen "kuljetusalusta?"
Kisut oli onnellisia että pääsivät takaisin kodin lämpöön :) Ja meistä oli mukavaa päästä sohvalle löhöämään ja katselemaan Salkkareita! Ja voi että niille sai taas nauraa, ihan ihme sarja kyllä :D
Käy niin sääliksi sitä Seppoa kun se on alkanut juoda ja raahannut jopa ostoskärryt sen olohuoneeseen.. Voi Suppo suppo :D <3 Ja ihan mahtavaa kun saatiin Suomen leffataivaan tähdistä Juha Veijonen esittämään vankilasta juuri päässyttä Mikaelia Liisan ex miestä. Saas nähdä mitä käy :D En itse ole mikään hirveä salkkari fani mutta katson jos muistan tai jos olen siihen aikaan edes kotona :)


Sitten koitti aika jälkkärin! Leivoin muutama päivä sitten suklaakakkua ja voi pojat että on HYVÄÄ!
Onnistui jotenkin erinomaisen hyvin, vaikka hyvää se on aina ollut.
Päälle laitettiin kermavaahtoa ja vadelmia <3

Sitten tulikin Vili töistä kotiin ja kokkasi meille kaikille itsetehtyjä lihapullia, perunoita ja salaattia.
Hyvää oli! Tuli vähän turhan myöhään tuo viimeinen ruoka mutta, eihän Jonia nyt voinut lähettää kotiin ennen "iltapalaa" ja Vili olikin varmasti ihan nälissään töiden jälkeen. Vatsa täynnä sanottiin Jonille heipat ja nähdään sitten pääsiäisenä :)


Oli siis mukava päivä kerrakseen, toimintaa täynnä tosiaan!
Nyt onkin sitten hyvä mennä nukkumaan, mutta ennen sitä muutamat kuvat päivästä :)






Tässä kisuliinit syövät jo samasta kiposta, ihanat veljekset <3
Hirveesti ressasin ettei ne tulis toimeen, mutta turha oli huoli :)



Ruusut menossa kuivaukseen pienen leikin jälkeen :)
(nämä 2 kuvaa otin jo sunnuntaina.)





Pääsiäisjuttuja :)


Joni tuli juuri meille ja Napoleon pääsi heti rapsutettavaks :)





Matkalla Pitseriaan...


Ja tulossa..

:D





Pizza turvallisesti kotiovelle saakka :D


Läski olo...


Tässä mä olin juuri ilmoittanut kissoille että mennään ulos, niin ne juoksi sängyn alle piiloon..


Tässä Joni toimii hienosti kissojen "kuljetusalustana" :D



Saanko esitellä kissa kuiskaaja Joni!
(huomaa tsemppaus peukalo!)
:D







On se vaan niin söpö <3






Mun kakkupala oli aikeissa kaatua niin laitoin vadelman tukipylvääksi :D


Jam!!!


Pepi ja Villem leikkii piilosta :)



Ja sitten olikin kisujen aika käydä nukkumaan..





Hyvää yötä kaikille :)






Vanessa Paradis - Joe Le Taxi







<3



Ps: Tähän postaukseen tuli ihan hirmuisesti asiaa ja kuvia, toivottavasti kaikki jaksaa lukea loppuun saakka? :) Mulla taitaa muutenkin olla aina aika pitkiä... mutta sehän on varmaan ihan kiva? :)
Ja mitä mieltä ootte muutenkin mun blogista? Onko mitään toive postauksia?













18 kommenttia:

  1. tosi kiva blogi! :) kotipostaus olis kiva kun ainakin noista kuvista näyttää tosi kivalta :)ihanat noi kisut<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Toi on hyvä idea, voisin tehdä kodista jonkun postauksen vaikka pääsiäisen jälkeen :)
      Kisut on kyl niin ihania <3

      Poista
  2. Tosi kiva blogi sulla :) minkä ikäinen muuten oot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Oon tarpeeksi vanha ja tarpeeksi nuori ;D

      Poista
  3. asunnosta olisi kiva saada lisää kuvia nähtäväksi :) näyttää kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pääsiäisen jälkeen voisin tehdä koti postauksen :) kiitos :)

      Poista
  4. <3 <3 unohtui kuva sun chanelin puuteriposkipunanakkirasiasta <3 <3 :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin mä siitä sulle kuvan ottaa :D Mutta kuules, kun valokuvaaja erikseen pyytää että vilauta sitä kameraan päin kun meikaan rauhassa sängyllä nii pakkohan siinä sitten on. Vaikkakin itse myös sanoin että tosi noloa jatkuvasti ottaa kuvaa tosta tyhmästä puuterista. Jos Laura haluaa siitä ottaa kuvia ja julkaista niitä niin se ei ole silloin minun käsissäni :) Eikä niitä kuvia taida muutenkaan olla kun ehkä 4?

      Ja kukaan ei varmastikkaan sanoisi mitään jos kuvissa vilkkuisi maybelinen tai rimmelin puuterirasia, kukaan tuskin edes huomaisi. Chanel on kuitenkin niin nätti että se voikin vähän välillä vilkkua ;)
      Hyvä puuteri muuten, suosittelen sullekkin :)

      Poista
  5. Mun mielestä tää sun blogi on aivan ihana! Vaikutat super suloiselta ja positiiviselta tytöltä :) Toivoisin paljon asukuvia lisää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, piristit iltaani :) Oon vähän epävarma joskus mun asu valinnoista niin en niistä ota kuvia hirveesti, mut voin laittaa jatkossa enemmän :) ja näkeehän niitä nois kuvis, aika perus arkivaatteita kuitenki :D Jos en nyt sitte jonnekki ulos oo menossa :)

      Poista
  6. Hassu yhteensattuma, just eilen etin kuumeisesti hyvää versiota tästä Vanessa Paradisen Joe le taxi biisistä. On niiiin ihana biisi <3 tykkäsin tästä jo ihan pienenä tyttönä :)
    Tuli mieleen, et oonko saanut oikean käsityksen, että olet virolainen? Jos oot, niin miten sun äidinkielen kanssa on käynyt, puhutko vielä hyvin ja sujuvasti vai onko päässy unohtumaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on aivan ihana biisi :) Kyllä, olen eestiläinen :) Puhun sujuvasti, puhun sitä kuitenkin päivittäin aina vähän kerrallaan niin ei unohdu. Jossain vaiheessa se oli ihan unholassa kun häpesin taustaani nuorempana, mutta vanhempana tajusin että olen astetta rikkaampi kun omistan eestiläisen taustan ja nykyään erittäin ylpeä siitä :)

      Poista
    2. Ok, niin olen minäkin, mutta minulta on varmaan puolet sanavarastosta unohtunut kun tulee eestiä puhuttua suunnilleen kaks kolme kertaa...vuodessa! Harmittaa kyllä kovasti. Mä en taas ite oo koskaan hävennyt taustaani, vaikkakin pieneen kaupunkiin Tallinnasta Suomeen muutettiin. Huomaan vaan niin paljon yhtäläisyyksiä meissä, sanon itsekin aina eestiläinen, edellisessä kommenttissa lipsahti virolainen, ei oo ollenkaan mun tapaista! Ja rakastan Chanelin ja varsinkin Diorin meikkejä ;) ja paljonnpaljon muuta. Tsemppiä ja ilusat kevadet!

      Poista
    3. Joo no ei mullakaan kaikki sanat oo hallussa, mutta hyvin sujuu silti puhumisen kanssa :) En mäkään hävennyt ensin, mutta jouduin kiusaamisen kohteeksi sen vuoksi ja sen jälkeen aina peittelin syntyperääni.. :/ Kyllä meillä eestiläisillä on paljon yhteläisyyksiä, aina huomaa jos joku on eestistä kotoisin :) Hyvää kevättä sulle myös!

      Poista
  7. ähäää nauroin ihan ääneen ku on niin kiva toi hissi kissa joni kuva! ihana postaus krisu! äh! pitäis nähäkkii =(( psst. muutin viime vkloppuna seinikselle hurja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo naurettiin jo tuol hissis ihan sikana ku Joni vähän säikähti ku Napsu hyppäs sen niskaan matkan ajaks :D mut se tekee aina niin, yleensä uhrina on Villem.. :D:D Ai muutit, onks kivaa? =) Tuu helsinkiin käymään nii nähää!? Meille yökylään :)

      Poista
    2. nyt oon viellä mikkelissä kuun loppuun asti mutta on kivaa kivaa kun on oma koti ensimmäistä kertaa hih. no pitäis kyllä hki suunnata! hitsivie pitää kattoo jos kesällä ehtis, no olispa kiva yökyläillä yh!

      Poista
    3. jaahassi sitten :) no hyvältä kuulostaa! Tules nyt kuule, olis oikein mukavata nähdä ja höpötellä ihan kasvotusten :) <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :) <3

Hae tästä blogista