torstai 15. maaliskuuta 2012

Uusi asukas

Eilen meille tuli kotiin uusi perheenjäsen, pieni poikakissa.
Haettiin se Hyvinkäältä, perheeltä joka ei voinut sitä enää pitää :(
Kisuli on 3-vuotias ja sen kutsumanimi oli perheessä Tontsa...
Vaihdoimme nimen että se tuntuisi enemmän omalta kisulta ja päädyimme nimeen Pepi! :)




Meillä on jo entuudestaan kissa nimeltä Napoleon. Napsu on nyt 4-vuotias ja se on ollut minulla ihan pienestä nassikasta asti. Eilen ja tänään onkin sitten tehty tuttavuutta ja puolusteltu reviiriä.
Luin netistä että maksimissaan tutustumisprosessi vie noin 2 viikkoa. 
Onneksi nämä pojat eivät kovin kauaa ujostelleet, ja jo tänää vaihtuivat ensimmäiset
nuuhkaisut ja purnau äänet.
Yöt kisut joutuvat nukkumaan eri huoneissa, ettei synny mitään reviiri ongelmaa.
Myös meidän uni rauha säilyy kun kisut nukkuvat rauhassa omissa pedeissään
eri huoneissa :)


Toivottavasti parin viikon päästä kisut voivat nukkua samassa huoneessa
ja ruokailla yhdessä ilman jännitystä :D
Tällä hetkellä kisut suorittavat iltapesua jonka jälkeen Napoleon siirtyy keittiöön nukkumaan.



Napsulla on keittiössä kivat oltavat kun ilmassa leijailee puutarharuusun tuoksu.
Onneksi kisua eivät ruusut kiinnosta, joten ne saa olla ihan rauhassa.
Sain ruusut pari päivää sitten poikaystävältäni :)

Kaikki kuvat on jälleen otettu puhelimella koska kamerani ei ole vieläkää päässyt kotiin asti!
Argh..


Nyt adios amigos ja hyvää yötä!








<3





2 kommenttia:

  1. Hih, säkin oot alottanu blogin! Jään seuraamaan! Tuun kattoo kissiä sunnuntaina jos oot kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuu ihmeessä! Meen päivällä kirppikselle mut illalla voi tulla :) JEE!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :) <3

Hae tästä blogista