torstai 29. elokuuta 2013

Bella Luna, Kaunis Kuu

Vähän aikaa sitten meidän suureen perheeseen muutti tällainen pieni tyttö vauva,
Bella Luna <3

Kun meidän rakas Simba kissa nukkui pois alku kesästä, Garo ja Tom jäivät tyhjin sylin :(
Garoline oli niin surun murtama ettei voinut nukkua ja töissäkin oli niin vaikeaa kun yhtäkkiä saattoi tulla niin paha mieli että teki mieli itkeä.. :,(

Koska Garo ja Tom olivat jo vuoden verran puhuneet koiran hankkimisesta päättivät he ihan huvikseen katsella ilmoituksia pennuista ja kaikkien yllätykseksi vastaan tuli niin rakas ja pieni tyttö että vaikka aika ei tuntunutkaan olevan ihan täysin oikea muutti tämä söpö nassu uuteen kotiinsa.

Yhdessä on koettu jo paljon ilon hetkiä, riemuja sekä pieniä itkuja, mutta sitä ei voi kukaan kieltää että tämä pieni tyttö ei olisi ansainnut paikkaansa meidän kaikkien sydämessä <3






Luna on tällähetkellä 13:toista viikkoa vanha ja kasvaa ihan huimaa vauhtia kokoajan.
Se jää kuitenkin aika pieneksi, noin 3 kg.

Luna on villi ja innokas luonteeltaan ja jaksaa touhottaa pitkin päivää, välillä se kuitenkin ottaa pieniä päikkäreitä koska se on vielä kuitenkin niin pieni että kaipaa paljon lepoa ja unta.
Kissojen kanssa Luna tykkää leikkiä erityisen paljon, vaikka välillä kisut ei tajua Lunaa ollenkaan kun se hyppii ja haukkuu. Koska Napoleon on kaikista vanhin se on ottanut Lunan hyvin vastaan tietäen sen olevan vasta pentu ja sen vuoksi antaa Lunan touhottaa rauhassa suuttumatta sille.

Iltaisin Luna ja Napoleon käyvät yhdessä iltakävelyllä, Napoleon kävelee edessä ja Luna seuraa kiltisti perässä niin lujaa kuin valjailtaan pääsee :D
Luna myös matkii kaiken minkä Napoleon tekee, kun se esimerkiksi syö heinää puhdistaakseen kurkkua tai pyydystellessään ilta ötököitä.

Tontsa puolestaan tyytyy seuraamaan kaksikon menoa kaapin päältä :D
Joskus se kuitenkin uskaltaa maahan haistelemaan Lunaa ja näyttääkseen että tässä huushollissa koirat häärää ja kissat määrää ;)







Meillä on yhä ihan mieletön ikävä Simbaa ja sen ihanaa omalaatuista luonnetta,
kun se aamuisin kömpi sänkyyn ja nuoli sen karhealla kielellään ja kuinka kovaan ääneen se silloin kehräsi kun sai olla rakkaidensa kanssa. :) <3
Simba tulee aina pysymään meidän sydämissä, eikä sitä voi kukaan koskaan korvata.




Tämä postaus on omistettu siskolleni Garolinelle & Simballe <3



Lepää rauhassa rakas Simba <3






Yiruma - Stay in memory

<3




7 kommenttia:

Kiitos kommentistasi! :) <3

Hae tästä blogista