tiistai 18. joulukuuta 2012

Herkku kääröt

Eilen töiden jälkeen mulle iski ihan hirvee inspis tehä jotain hyvää ja terveellistä ruokaa jotenka tuumasta toimeen ja kauppaan MARS! Kävin hakemassa kaikki ainekset valmiiksi tälle päivälle koska eilen olin aivan poikki töiden jälkeen eikä niin myöhään olisi enää ollut edes montaa syöjää.
Tänään sitten valmistin meille terveellistä illallista ja hyvää oli NAM <3





Mitä tarvitaan:
° kaali
° keräsalaatti
° 400g jauhelihaa
° sitruunanmakuinen majoneesi
° sinihomejuusto
° pippuri sekoitusta
° 2-3 paprikaa, oman maun mukaan
° puolikas tai kokonainen punasipuli, oman maun mukaan
° suolaa




Ensin ruskistetaan jauheliha pippurin, suolan ja voin kera. Sitten otetaan kaalista mahdollisimman suuria lehtiä ja laitetaan kiehuvaan veteen missä on myös suolaa ja pippuria. Lehdet saa lillua vedessä noin 15-20min ja lämpö lasketaan pienelle veden kiuhumisen jälkeen.
 




Pilkotaan paprikat ja sipuli ja heitetään pannuun jauhelihan joukkoon. Seuraksi puristetaan noin puoli tuubillista sitruunanmakuista majoneesia ja sitten sekoitellaan.


Kun kaalinlehdet alkavat näyttää valmiilta nostele ne varovasti lautaselle/vuokaan ja laita jokaisen lehden sisälle jauheliha herkkua.


Keräsalaatinlehdet tarvitsevat vain huhtelun jonka jälkeen ne voi täyttää ja hotkaista nassuun :D
Kääryleen kruunaa pala sinihomejuustoa <3
Sopivat erittäin hyvin alkupaloiksi.
Rinnalle voi keittää perunoita ja kastiketta jos haluaa.


Ei muutakuin HYVÄÄ RUOKAHALUA!! :))






Huomenna ehkä joululahjaostoksille Lauran kanssa, jos ei huomenna niin sitten lauantaina viimeistään, muuteen oon ihan pulassa :D
En tajua miten tää joulunodotus on taas mennyt niin nopeasti.. :(
Mutta toisaalta kuinka ihanaa kun pian on aatto!! <3


Ihanaa keskiviikkoa kaikille!
xo <3




                                                          Clair de lune - Claude Debussy

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköstä tuo! Vielä kun tuo aurajuustokin tossa, oon ihan hulluna siihen!! :D

    VastaaPoista
  2. ihan vain vinkkinä että majoneesi ei sovellu kypsennettäväksäksi kuumalla lämmöllä, kenties joku maitopohjainne tuote olisi soveltuvampi. kun kananmuna kokkeloituu jos se kuumenee liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäsin majoneesin vasta loppu vaiheessa joten se ei ehtinyt kuumentumaan paljon, eikä kokkeloitunut :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :) <3

Hae tästä blogista